Hiihtojaosto

Hiihto on perheliikuntaa

Vanhempien rooli hiihtotoiminnassa on  tärkeä, oli kysymyksessä sitten hiihdon harrastaja tai kilpahiihtotoiminnassa mukana oleva lapsi tai nuori. Olen kuullut Krista Pärmäkosken (naisten maajoukkuehiihtäjä) sanovan ohjeeksi kaikille kilpahiihtoa harrastavien lasten vanhemmille, että Kuljeta, Kustanna ja Kannusta. Nämä ohjeet täsmäävät varmasti monen muunkin lajin harrastustoimintaan lapsi ja nuorisourheilussa, mutta erityisesti hiihtoon, koska suorituspaikat ovat usein automatkan päässä, välineet ovat kalliita ja taitojen oppiminen vaatii aikaa, kärsivällistä ohjausta ja kannustusta.

Jotta lapset ja lapsiperheet saataisiin innostumaan hiihdosta tai jatkamaan hiihtoharrastusta, tulee olosuhteiden kehittyä lajin mukana. Lapset eivät enää innostu hiihdosta, mikäli harjoitteluolosuhteet eivät ole virikkeelliset ja riittävän haastavat. Jyrkkäkosken alueen olosuhteisiin  saatiin talven aikana parannusta, kun mäkimontun läheisyyteen avattiin n. 1 km:n sprinttirata, joka tarjosi motivoivan ja vaihtelevan reitin hiihdon harjoitteluun. Vastaavan kehityksen soisi jatkuvan Jyrkkäkosken alueella. Varsinkin luisteluhiihto-olosuhteisiin tulee kiinnittää erityistä huomiota, sillä  useimmille lapsille luisteluhiihto on se mieluisampi hiihtotyyli.

Olosuhteiden kehittäminen Jyrkkäkoskella tarkoittaa jatkossa latupohjien parantamista, baanojen leventämistä sekä montun alueen valaisua ja ottamista hiihtäjien käyttöön. Tämä mahdollistaisi myös hiihtokilpailutoiminnan uudelleen virittämisen Jyrkkäkosken alueella.

Ajankohtaista

Hiihtokoulut

Kaudella 2018/2019 hiihtokouluja järjestetään kahdelle eri ikäryhmälle.

Tiistaisin klo. 18.00 – 19.00 3 – 9 lk hiihtokoulua vetävät Merja Kaivorinne, Suvi Lehtonen ja Antti Kokko.

Tiistaisin klo. 18.00 – 19.00. 0-2 lk hiihtokoulua vetävät Merja Kaivorinne, Suvi Lehtonen ja Antti Kokko.

Jos haluat mukaan, ota reippaasti yhteyttä!

Jaoston kokoonpano

Puheenjohtaja
Janne Majava
puh. 040 559 3356

Sihteeri, lisenssit ja kilpailuihin ilmoittautuminen
Pauliina Majava
puh. 040 726 7280

Varapuheenjohtaja, lasten hiihtokoulu 0-2 lk.
Tomi Illikainen
puh. 040 5179839

Rahastonhoitaja
Satu Hinkula

Jäsenet
Antti Kokko
lasten hiihtokoulu 0-2 lk, www-sivut.
puh 040 5917829

Sauli Kuopus

Anne Vasara

Hiihtokoulu 0 – 2lk.
Antti Kokko
Tomi Illikainen

Hiihtokoulu 3 – 6lk.
Merja Kaivorinne
Suvi Lehtonen